Siirry sisältöön

Yhteislauluillat

Tulevat Yhteislauluillat 2024
ke 26.6. ja 10.7. klo 18

Ulvilan kaupungintalon pihalla. Sateen sattuessa sisällä.

Kesäisiä yhteislauluiltoja on järjestetty Ulvilan kaupungintalon puistossa jo vuodesta 1978. Ensimmäiset yhteislaulut laulettiin Kustaan päivänä 6. kesäkuuta, mutta jo vuosikymmeniä lauluiltoja on pidetty useampia kesän mittaan. Nykyään vakiintunut tapa on järjestää yhteislauluillat kesä-heinäkuussa parina eri keskiviikkoiltana klo 18 alkaen.

Kansalaisopiston Harmonikat toimivat laulujen säestäjinä. Ohjelmistossa on suomalaista vanhaa iskelmää ja kansanlauluja. Yhteislauluillat pidetään kaupungintalon puistossa Käräjätien puoleisen parkkipaikan läheisyydessä. Sateen sattuessa lauletaan sisällä kaupungintalon kahviossa.

Yhteislauluilloista tiedotetaan paikallislehdissä, Ulvilan kaupungin nettisivuilla sekä Ulvilan kulttuuripalvelujen facebook-sivuilla.

Ulvilalaisia kerääntyneenä kaupungintalon pihalle yhteislaulutilaisuuteen.
Yhteislauluilta kesällä 2019.