Siirry sisältöön

Ulvilassa kartoitetaan vieraslajeja mobiilipelin avulla

Kuntalaiset voivat kohta tienata rahaa tililleen kartoittamalla Ulvilasta löytämiään haitallisia vieraslajikasveja. Tempaus toteutetaan Crowdsorsa-mobiilipelillä, jolla esiintymiä videoidaan ja merkitään kartalle.

Ulvilan joukkoistettu vieraslajikartoitus käynnistyy lauantaina 17. elokuuta klo 10. Kartoitettavana ovat lupiini, jättipalsami, jättiputki, kurtturuusu ja kanadanpiisku. Kustakin uudesta havainnosta maksetaan euron palkkio.

Tehtävä on kaikille avoin ja vaatii ainoastaan Crowdsorsa-mobiilipelin lataamisen omaan älypuhelimeen. Kartoitus on käynnissä syyskuun loppuun saakka tai niin kauan, kunnes 400 esiintymää on saatu kartalle. Edistymistä voi seurata kuka tahansa sovelluksesta.

– Pelaajat osallistuvat tehtävään videokuvaamalla löytämiään vieraslajiesiintymiä. Pelkän lajin ja sijainnin lisäksi saamme selville myös ongelman laajuuden, sillä esiintymän ympäri kävelevän pelaajan gps-koordinaateista piirtyy kartalle alue, josta voimme määrittää sen tarkan pinta-alan, kertoo Crowdsorsan toimitusjohtaja Toni Paju.

Kuvatut videot ladataan lopuksi Crowdsorsan tarkistettavaksi. Kun video hyväksytään, ilmestyy palkkio pelaajan virtuaalilompakkoon, josta sen voi pyytää omalle pankkitililleen täyttämällä maksutietonsa.

– Paikallistuntemus ja omasta asuin- tai työpaikka-alueestaan kiinnostus ovat tärkeitä voimavaroja. Ulvilan kaupunki haluaa tehdä kuntalaisten kanssa vuorovaikutteista yhteistyötä koko kaupungin viihtyvyyden ja elinvoimaisuuden lisäämiseksi ja osallistaa kuntalaisia jo oman kaupunkistrategiansakin puitteissa. Toivon, että vieraslajikartoitus antaa meille hyvän ja lennokkaan alun yhteistyölle myös digitaalista alustaa hyödyntäen ja ennen kaikkea saamme paljon tietoa, jonka avulla saamme vieraslajien torjuntaan lisää pontta. Toivottavasti yhteinen hanke kannustaa kaikkia kuntalaisia, yrityksiä ja yhteisöjä myös omilla maapalstoillaan Ulvilassa osallistumaan vieraslajien torjuntaan, toteaa Ulvilan kaupungin tekninen johtaja Teemu Björninen.

Luonnon monimuotoisuutta uhkaavaa vieraslajiongelmaa on ratkottu Crowdsorsa-mobiilipelillä tänä kesänä yhteensä yli 40 kunnassa ympäri Suomea, Ruotsia ja Iso-Britanniaa.

Mikä on Crowdsorsa?

Crowdsorsa on tamperelainen startup-yritys, jonka konsepti on otettu käyttöön jo viidessä maassa.

Crowdsorsa-mobiilipeli on kehitetty datankeruun ja mikrotöiden joukkoistamiseksi kuntalaisille.

Pelillä on kartoitettu ennätysvauhtia muun muassa katuja, pyöräteitä, kaivonkansia ja puistonpenkkejä.

Yhteystiedot:

Teemu Björninen
Tekninen johtaja, Ulvilan kaupunki
0400 134 988
teemu.bjorninen@ulvila.fi

Toni Paju
Toimitusjohtaja, Crowdsorsa
050 322 6263
toni.paju@crowdsorsa.com