Siirry sisältöön

Friitalan nahkamuseon täysin uudistettu perusnäyttely ”Friitalan aika” on avattu

Friitalan nahkamuseo on Ulvilan kaupungin ylläpitämä nahka-alan erikoismuseo, joka sijaitsee Friitala-talossa, entisessä Friitalan nahkatehtaassa. Museo tallentaa ja esittelee nahanvalmistukseen ja Friitalan nahkatehtaan toimintaan liittyvää aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä.

Perusnäyttely ”Friitalan aika”

Keväällä 2024 uudistettu perusnäyttely esittelee nahkateollisuuden jättiläisen, nahanvalmistuksen ja nahkamuodin edelläkävijän sekä nahkatehtaan ympärille rakentuneen tehdasyhdyskunnan vaiheita yli satavuotisen historian ajalta.  

Nahkatehtaan historiaan voi tutustua seinätekstien ja näyttelyyn sijoitettujen tablettien avulla. Näyttelyssä on esillä nahkavaatteita, tuotantoon ja tehdasyhdyskunnan elämään liittyviä esineitä sekä tehdasrakennuksen pienoismalli, joka kuvaa tehdasta 1960-luvun lopulla. 

Vaihtuva näyttely ”Hallista hotelliin”

Vaihtuva näyttely kertoo Hellemaan yrittäjäsuvun roolista Porin kauppahallin, kauppahallin korttelin ja hotelli Juhana Herttuan rakentajana 1920- ja 1950-lukujen välisenä aikana. Näyttely on esillä 31.12.2024 saakka. 

Nahkamuseon aukioloajat:

  • tiistai–perjantai klo 10–17.  
  • Kesän 2024 poikkeusaukioloajat: torstai 20.6.2024 klo 10–15. Juhannusaattona 21.6.2024 suljettu. 

Vapaa pääsy. 

Opastuksia ryhmille tilauksesta. Opastuksen kesto on 30–40 min. Hinta: 6 euroa/hlö.  

Tilaukset: museoamanuenssi Maarit Grahn, p. 040-3534987, maarit.grahn@ulvila.fi 
Friitalan nahkamuseo, Friitalantie 11, 28400 Ulvila

Friitalan nahkamuseolla sijaitseva nahkatehtaan pienoismalli.
Friitalan nahkamuseossa esillä erilaisia Friitalan valmistamia nahkapukineita.