Siirry sisältöön

Puolustusvoimien purkuräjäytys Ulvilan vanhalla hiekkasiilolla 2.5.2024

Puolustusvoimat suorittaa Ulvilan vanhan hiekkasiilon purkuräjäytyksen 2.5.2024 arviolta
kello 18–20 välillä. Siilon sijainti ja turva-alue on esitetty tiedotteen karttakuvassa.

Siilo sijaitsee maastollisesti suojaisessa painanteessa, mutta joitakin päiviä ennen
räjäytystä aloitettavat poraustyöt saattavat kuulua lähirakennuksiin ja lähialueella.

Itse räjäytyksestä aiheutuu selkeä ääni ja ilmanylipaineisku, joka saattaa aiheuttaa
esimerkiksi ikkunaruuduissa havaittavaa liikettä. Ääni saattaa sääolosuhteitten takia (esim.
tuulensuunta, ilmanpaine) kuulua jopa satojen metrien etäisyydelle.

Havaittavaa tärinää betonirakenteiden räjäytyksestä ei ympäristöön juurikaan synny, koska
räjäytys ei kohdistu maaperään. Tärinää tullaan varmuuden vuoksi mittaamaan
lähimmästä asuinrakennuksesta.

Räjäytyksestä ilmoitetaan äänimerkillä: 2 minuuttia ennen räjäytystä katkonainen
pillin/äänimerkin ääni ja räjäytyksen jälkeen 30 sekuntia kestävä yhtäjaksoinen pillin ääni.
Liikenne VT 2:lla tullaan katkaisemaan räjäytyksen ajaksi – katkon kestoaika noin 8
minuuttia.

Lähiympäristöön järjestetään vartiointia varmistamaan, ettei räjäytettävän kohteen lähellä
liikuta.

Räjäytys suoritetaan ammattilaisten toimesta tarkoin suunnitellulla tavalla. Em.
toimenpiteet ovat vastaavien töiden yhteydessä normaaleja turvallisuuden varmistavia
toimia.


TOIMINTAOHJEET

Em. toimista huolimatta alueen lähistöllä liikkuminen on kielletty turvallisuussyistä. Älä
myöskään pysähdy lähialueelle tienvarteen seuraamaan räjäytystyötä. Sopiva
turvaetäisyys on n. 300 metriä.

Lähialueella tulee siirtyä sisätiloihin viimeistään räjäytyksestä ilmoittavan pillin/äänimerkin
aikana. Mikäli olette liikkeellä siilon läheisyydessä esim. ulkoilureiteillä, on äänimerkin
alkaessa kuulua siirryttävä ripeästi kauemmaksi kohteesta.